Mistä luopuisit, mitä uudistaisit, järjestöjohtaja?

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristön muuttuessa sekä kansalaistoimintaa, kehittämistoimintaa että palvelutuotantoa toteuttavien järjestöjen on hyvä katsoa sekä omaan kotipesään että sieltä ulospäin. Mitä menestyminen tämän päivän toimin taympäristössä tarkoittaa? Onko järjestöillä arvoja, tapoja tai toimintamuotoja, joista pidetään kiinni vain sen vuoksi, että näin on aina ollut? Tai toteutetaanko toimintaa, vaikka se ei enää vastaa niihin tarpeisiin, joita kohderyhmän ihmisillä on. Miksi yritetään tehdä paljon yksin ja omin neuvoin, kun monimutkaistuvassa maailmassa voisi nähdä kumppanuuden ja yhteistyön mahdollisuudet? 

Väitöstutkimukseni ”Järjestöt muutos ja johtajuus. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan ja johtajuuden rakentuminen yhteiskunnallisten muutosten keskellä” (Heimonen 2019) ja sen jälkeisten järjestöjohtajien kohtaamisten ja keskustelujen myötä minua on jäänyt pohdituttamaan erityisesti muutamat seikat, joihin järjestöjen elinvoimaisuutensa varmistamiseksi kannattaisi kiinnittää huomiota. 

Oma pesä kuntoon ja brändin vahvistaminen 

Milloin viimeksi organisaationne säännöt, perustehtävä ja arvot on käyty läpi? Onko kaikki nämä pysyneet samana perustamisajoista lähtien, 10-, 30-, tai 60-vuotta? Onko aika ja tukea tarvitsevat ihmiset muuttuneet? Kuvastaako perustehtävänne edelleen sitä, mitä teette, voitteko seisoa arvojenne takana ja markkinoida ja viestiä toiminnastanne niiden lippua liehuttaen? Onko järjestöstänne vanhentunut mielikuva ja sen luoma maine ympäristössänne? 

Selkeä perusta ja rakenteet luovat pohjan organisaation toiminnalle. Muuttuvan toimintaympäristön tunteminen ja ennakoiminen auttaa koko organisaation ja sen johtamisen strategiseen toimimiseen ja kehittymiseen. Järjestöjen ja niiden johtajien on hyvä tässä ajassa vahvistaa oman brändinsä näkyvyyttä ja tuoda avoimesti esiin omaa toimintaansa, sen arvoja ja tuloksellisuutta, asiantuntijuutta. Usein kuvittelemme, että meidät toimijoina tunnetaan, mutta vaatii jatkuvaa esillä- ja mukanaoloa mediassa ja verkostoissa, yhteistyötä, henkilökohtaisia suhteita ja markkinointia, jotta pysymme toisten mielessä. Ihmettelemme, miksi meitä ei oteta mukaan työryhmiin tai valmisteluihin. Olemmeko pyrkineet niihin mukaan ja viestineet keitä olemme, mikä meidän organisaatiomme on? Harvoin kukaan tulee meitä kotoa, tai tässä tapauksessa töistä hakemaan jonnekin – se on itse mentävä, tarjottava itseään mukaan. On pyrittävä mukaan vaikuttamaan, jos haluaa vaikuttaa. On pysyttävä esillä luodakseen yhteistyötä, vaikuttamistoimintaa, ollakseen tunnettu ja tunnustettu toimija, osaaja ja hyvä kumppani. Järjestöillä on paljon hyviä asioita ja osaamista, joita voi tuoda ansioina esiin ja mukaan kumppanuuteen. 

Vähemmän kilpailua, enemmän yhteistyötä 

Erityisesti hankintalain ja laajentuneen palvelujen kilpailutuksen sekä myös muun rahoituksen hakemisen kilpailun myötä järjestöjen keskinäisen yhteistyön on kuvattu vähentyneen/estyneen. Kuitenkin näyttää siltä, että juuri yhteistyö voisi olla ratkaisu siihen, että järjestöt pärjäävät kilpailutuksissa suurten yritystoimijoiden rinnalla tai voivat innovatiivisesti kehittää uusia toimintoja. Useamman järjestön yhteistyössä luomat palveluketjut ja -kokonaisuudet voisivat tarjota yhtä lailla kattavan paketin palveluja kuin jonkin suuren yrityksen. 

Pitääkö rahoittajien olla se moottori, joka ohjaa yhteistyöhön, eikö muuten ymmärretä? Muutamia hyviä esimerkkejä on siitä, että usean eri toimijan erikseen hakemille hankkeille ei ole annettu rahoitusta, mutta rahoittaja on ohjannut toimijat tekemään toteutuksen yhdessä ja tukenut tätä. Rohkenisivatko järjestöt laajempaan yhteistyöhön toistensa kanssa ja luomaan erilaisia konsortioita ja yhteishankkeita? Uskaltaisivatko hakea myös kumppanuuksia uusien toimijoiden ja organisaatioiden kanssa? Uuden- lainen järjestöjen kokeilukulttuuri ja innovatiivisuus voisivat kummuta myös aivan erilaisten alojen kanssa tehtävän yhteistyön kautta. Toivottavasti järjestöt eivät jämähdä paikalleen ja tuudittaudu olemassa olevaan, vaan pitävät yllä järjestöjen innovatiivisuutta ja muuntautumiskykyä ajan ja ihmisten tarpeiden mukaan. 

Johtaminen kohti tulevaisuutta 

Järjestöjen johdolla on keskeinen rooli järjestöjen toiminnan ja paikan rakentumisessa tulevaisuudessa eli millaisia toimijoita järjestöt ovat ja miten ne ovat osa paikallisia, alueellisia ja valtakunnallisia palvelurakenteita ja -ketjuja sekä hyvinvoinnin edistämistä. Marinin hallitusohjelmakin ohjaa järjestöjä mukaan yhteiskunnalliseen yhteistyöhön. Ei ole siis yhdentekevää, millaisia johtajia ja millaista johtajuutta järjestöissä on. Järjestöjen onkin tärkeää kiinnittää huomiota omaan johtamiseensa, millaisista ihmisistä järjestön hallitus ja operatiivinen johto koostuvat, onko siellä oikeat tyypit, osaamista ja ymmärrystä järjestön toiminnasta ja toimintaympäristöstä, erityisosaamista järjestön toiminnassa vaadittavista asioista. Onko joidenkin aika luopua ja miten saamme uusia ihmisiä järjestön toimintaan mukaan, millaisin kriteerein? Järjestöjohtaminen on muuttuvassa ajassa kimuranttia taiteilua luopumisen ja uudistumisen, perinteen ja uuden innovatiivisuuden välillä. Johtajuus vaatii rohkeutta päätöksiin ja hyvistä asioista kiinnipitämiseen sekä samalla uskallusta kokeilla ja mennä eteenpäin. Mitä sinä tekisit?

Kirjoittaja Päivi Heimonen on osallistunut Yhteisen hyvän alustan kehittämistyöhön ja coachannut järjestöjä muutokseen. Hän on tutkija, YTT, KM, sosionomi AMK ja työskentelee parhaillaan järjestötoiminnan asiantuntijana Sininauhaliitossa.